Mainos

Pk-yritykset toiveikkaita

Pk-yritysten tulevaisuudennäkymät ovat kääntyneet valoisampaan suuntaan ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Suomen Yrittäjien tänään julkistaman barometrin mukaan pk-yritykset uskovat suhdanteen paranevan selvästi ja liikevaihdon kasvun kiihtyvän seuraavan vuoden aikana.

Pk-yritysbarometriin vastanneista yli 3000 yrityksestä puolet uskoo suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 40 prosenttia uskoo suhdanteiden paranevan. Oman liikevaihdon kasvuun uskoo puolet yrityksistä, kun vain yksi kymmenestä uskoo volyymin laskevan vuoden kuluessa.

Yhä useampi pk-yritys aikoo myös lisätä henkilökuntaansa. Joka viides yritys sanoo, että henkilökunta kasvaa seuraavan lähimmän vuoden aikana ja vain viisi prosenttia arvelee henkilökunnan vähenevän. Jos odotukset toteutuvat, pk-sektorille voisi syntyä seuraavan vuoden kuluessa vähintään 15 000 uutta työpaikkaa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.