Mainos

Pkt-yritysten näkymät heikentyneet

Pienet ja keskisuuret teollisuusyritykset ennakoivat suhdanteiden heikkenevän loppuvuonna voimakkaammin kuin alkuvuonna, kertoo Teollisuuden ja Työnantajien pkt-suhdannebarometri. Heinäkuussa kootun barometrin mukaan odotukset ovat alkukesän aikana kääntyneet selvästi pessimistisemmiksi kuin edellisessä pkt-barometrissä. Suhdannenäkymät ovat nyt suhteellisesti heikommat kuin kertaakaan vuoden 1991 jälkeen.

-Pienten ja keskisuurten odotukset ovat tipahtaneet vielä enemmän kuin isompien. Juuri niiden arvioissa käänteet näkyvät ensimmäisenä, toteaa barometrin laatija, osastopäällikkö Pekka Tsupari.

Pkt-yritykset ennakoivat työvoimansa vähenevän lähikuukausina ja tilaustensa vähenevän. Heikoimmat näkymät ovat rakennusteollisuudessa, parhaat taas elintarviketeollisuudessa sekä tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.