Mainos

Pohjoismaisen sähköpörssin kauppa kaksinkertaistui

Pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin kaupankäynnin volyymi kaksinkertaistui viime vuoden aikana. Yhteensä sähköpörssin kautta myytiin sähköä 291 terawattituntia, minkä arvo nousee noin 36,6 miljardiin Norjan kruunuun eli noin 26,7 miljardiin Suomen markkaan.

Kaikkien Pohjoismaiden sähkönkulutuksesta sähköpörssin kautta kulki Nord Poolin mukaan viime vuonna yli viidennes. Jos mukaan lasketaan pörssissä vuoden aikana selvitetyt sähkösopimukset, kokonaisvolyymi nousee 975 terawattituntiin, joiden arvo vastaa 126:ta miljardia Norjan kruunua.

Pörssin ulkopuolella tapahtuneiden kauppojen selvityksiä tehtiin viime vuonna 83 prosenttia edellisvuotta enemmän. Muutenkin Nord Poolin vaihto kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla. Nord Poolin toimitusjohtajan Per Hjorthin mukaan pörssin kasvanut likviditeetti ja markkinaosuuksien kasvu kertovat markkinoiden luottamuksesta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.