Mainos

Ponssen perustaja Vidgrén kuollut

Metsäkoneyhtiö Ponssen hallituksen puheenjohtaja Einari Vidgrén on kuollut. 67-vuotias teollisuusneuvos kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen viime yönä.

Värikkäänä teollisuusjohtajana tunnettu Einari Vidgrén perusti metsäkoneyhtiönsä Vieremällä Ylä-Savossa 1970 ja kasvatti siitä yhden maailman johtavista metsäkonevalmistajista. Ennen sitä hän toimi metsurina.

Konepajan Vidgrén perusti, koska ei ollut tyytyväinen siihen aikaan saatavilla olleisiin metsätraktoreihin. Nykyisin konserni toimii noin 40 maassa ja työllistää yli 800 ihmistä.

Suomen varakkaimpiin miehiin kuulunut Vidgre'n tunnettiin myös intohimoisesta hevosharrastuksestaan. Viisi vuotta sitten hän perusti nimeään kantavan säätiön, joka pyrkii nostamaan koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta. Vidgrénille myönnettiin viime vuonna Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo.

Ponsse on valinnut uudeksi hallituksen puheenjohtajakseen Juha Vidgrénin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.