Mainos

Pörssi ja Finanssivalvonta eivät kommentoi Fortumin kauppaa

Finanssivalvonnan ja Helsingin pörssin edustajat eivät kommentoi tietoja Fortumin kaupan mahdollisesta vuodosta julkisuuteen etukäteen.  

Aamulehden mukaan energiayhtö Fortumin päätös myydä sähkönsiirtoliiketoimintansa Ruotsissa oli monien tiedossa etukäteen.  

Lehden haastatteleman kokeneen varainhoitajan Hannu Angervuon mukaan ruotsalainen pörssivälittäjä ilmoitti jo alkuviikosta, että Fortumin osakkeenomistajille tulee tällä viikolla mieluisia uutisia. Tarkka summakin, 6,6 miljardia euroa, oli tiedossa.  

Helsingin pörssin toimitusjohtaja Lauri Rosendahl sanoo, ettei hänellä ole mitään tietoa asiasta. Sen sijaan hän muistuttaa, että on ollut jo pitkään tiedossa, että Fortumin sähkönsiirtotoiminnoille etsitään strategista ratkaisua.  

-Se ei ole mikään uutinen sinänsä, koska tästä on yhtiö kertonut, Rosendahl sanoo.  

Hänen mukaansa ei kuulosta hyvältä, jos Aamulehden saamat tiedot vuodosta pitävät paikkansa.  

-Mutta en lähde nyt spekuloimaan, koska en tiedä asiasta, Rosendahl lisää.  

Pörssin markkinavalvontajohtaja Susanna Tolppanen ei ole Aamulehden kirjoitusta nähnyt, eikä hän voi myöskään yksittäistä tapausta kommentoida.  

Yleisellä tasolla menettelytapa on Tolppasen mukaan sellainen, että jos kyse on merkittävästä kaupasta, yhtiön on informoitava tästä etukäteen pörssin markkinavalvontaa.  

-Tuolloin me seuraamme vielä tarkemmin tilannetta ennen yhtiön julkistusta.  

Mahdolliset tietovuodot ja sisäpiiritiedon väärinkäytökset pörssin markkinavalvonta raportoi Finanssivalvonnalle. Nykyisen lainsäädännön mukaan markkinavalvonta ei saa kertoa tästä kenellekään.  

Tolppanen muistuttaa myös, että huhuja on markkinoilla aina paljon.  

-Sen sijaan jos kyse on tietovuodosta, silloin täytyy olla hyvin yksityiskohtaista tietoa, jota ei ole aiemmin julkistettu, Tolppanen korostaa.

Fiva seuraa markkinoita

Toimistopäällikkö Sari Helminen Finanssivalvonnasta (Fiva) pysyy kommenteissaan myös yleisellä tasolla. Hänen mukaansa Fiva seuraa koko ajan markkinoita ja yhtiöiden tiedottamista.  
-Aina jos yhtiöltä tulee tieto merkittävistä järjestelyistä, yrityskaupoista, sopimuksista tai tulosvaroituksista, katsomme kaupankäyntiä automaattisesti. Jos sitten kurssissa on ennen yhtiön tiedotetta selkeästi jotain poikkeuksellista, lähetämme normaaliin tapaan yhtiöön selvityspyynnön.  

Yhtiöltä pyydetään hankerekisteriä, josta selviää muun muassa, ketkä ovat tienneet esimerkiksi yrityskaupasta ja milloin he ovat tiedon saaneet. Tietoja voidaan pyytää myös yhtiöiden neuvonantajilta.  

Oman seurannan lisäksi Fiva saa ilmoituksia epäilyttävistä kaupoista ja liiketoimista pörssiltä ja välittäjiltä.  

-Ilmoitus tällaisissa tilanteissa on ihan lakiin perustuva velvollisuus. Ilmoituskynnys on suhteellisen matala, Helminen huomauttaa.  

Fiva voi pyytää yhtiöiltä tietoja myös muuta kautta saamiensa tietojen pohjalta.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.