Mainos

Pörssi sukelsi yllätysten päivänä

Helsingin pörssi sukelsi iltapäivällä muiden Euroopan pörssien mukana, kun Unkarin uusi hallitus kertoi mahdollisista Kreikan tyylisistä vääristelyistä maan talousluvuissa. Sitten Yhdysvaltain hallitus ilmoitti yllättävän heikosta työttömyystilanteesta.

Yleisindeksi päätyi 2,1 prosenttia miinukselle pistelukuun 6470. Kansainvälisille markkinoille herkän Nokian alamäki oli 3,35 prosenttia, mikä tuotti osakkeen arvoksi 8,08 euroa.

UPM pysyi ennallaan, mutta kaikki muut vaihdetuimmat osakkeet painuivat alaspäin.

Unkarin epäily veti ennen kaikkea euroa alas. Yhdysvaltain työttömyysluvut olivat sen sijaan myrkkyä pörssikursseille. Aamulla nousussa ollut pörssi putosi kuin leikaten pinnan alle.

Euroopan suurpörsseistä pahimmin otti siipeensä Pariisi, joka oli alkuillasta yli 3 prosenttia pakkasella. Frankfurt ja Lontoo liukuivat 2 prosenttia.

New Yorkissa vaikuttivat eniten maan omat työttömyysluvut. Dow Jones lähti noin 2 prosentin ja Nasdaq 1,5 prosentin alamäkeen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.