Mainos

Pörssikatsaus: Helsingissä hiljaista

Helsingin pörssissä oli tänään hiljaista kun New Yorkin pörssi oli kiinni Martin Luther Kingin muistopäivän vuoksi.

Pörssi


Päivän kokonaisvaihto jäi vaatimattomiin 468 miljoonaan euroon. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi laski päivän mittaan prosentin murto-osan 12 275 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi sen sijaan nousi 0,2 prosenttia.

Hex-indeksiä veti alaspäin eniten tuttuun tapaan vaihdettu Nokia, jonka kurssi laski prosentin kolmasosan 43,72 euroon. Päivän vaisusta kaupankäynnistä 60 prosenttia tapahtui Nokian osakkeilla. Toiseksi eniten vaihdetun Soneran kurssi kohosi reilut pari prosenttia 24,65 euroon.

Keskeisistä toimialoista parhaiten menestyi tänään metalliteollisuus, jonka osakekurssit kipusivat keskimäärin 1,2 prosenttia. Metsäteollisuuden osakkeet sen sijaan tippuivat lähes kaksi prosenttia.

Ruotsalaislehtien tiedot Stora-Enson suunnitelmista ostaa kolme paperitehdasta Kiinasta eivät nostaneet yhtiön osakekurssia, vaan se laski päivän mittaan noin kolme prosenttia.

UPM-Kymmenen kurssi kärsi puolestaan reilut pari prosenttia. Tele- ja elektroniikkaosakkeet pysyivät tänään jotakuinkin perjantaisella tasollaan.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.