Mainos

Pörssikatsaus: Nokia ja Sonera pörssin veturit

Helsingin pörssi innostui tänään reiluun nousuun sen jälkeen, kun New Yorkin arvopaperimarkkinat olivat määritelleet edellisenä iltana päivän sävelen. Hex-yleisindeksi nousi 2,67 prosenttia, ja loivemmin liikkuva portfolioindeksikin kohosi 1,34 prosenttia.

Nokia kiihdytti 4,25 prosenttia ylöspäin 18,14 euroon. Tällä kertaa Nokia ei kuitenkaan ollut yksin kantamassa pörssiä, sillä myös päivän toiseksi vaihdetuin Sonera ylsi 4,9 prosentin nousuun. Soneraa eivät häirinneet AFX-uutistoimiston arvailut, että Telia-fuusio olisi joutumassa uudelleen harkittavaksi tai muutettavaksi. Fuusiosopimuksessa on kohta, jonka mukaan harkinta on mahdollinen, jos osakevaihdon perustana olevat pörssinoteeraukset muuttuvat oleellisesti. Sonera on pudonnut reilusti maaliskuun fuusioilmoituksen 5,68 eurosta, mikä tarkoittaa suurta lisäpreemiota Soneran osakkaille Telian omistajilta.

Nokiaa ja Soneraa reilummassa suhteellisessa nousussa olivat pienosakkeet Endero ja Rapala, joiden hinta nousi 12,50 ja 11,14 prosenttia. Suhteellisten laskijoiden kärki oli Done Solutions ja Evox Rifa 10,53 ja 9,09 prosentin pudotuksilla.

Toimialaindeksit olivat plussalla lukuunottamatta pankkeja ja kemian osakkeita. Vaihtoa kertyi kohtuullisesti 742,13 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.