Mainos

Pörssikatsaus: Nokia ja Sonera vetivät Helsingin luisuun

Nokian ja Soneran tuntuva halpeneminen veti Helsingin pörssin tänään pahaan luisuun. Hintojen yleistä kehitystä kuvaava Hex-yleisindeksi laski keskimäärin 5,4 prosenttia. Painorajoitettu Hex-portfolioindeksi mittasi laskuksi 2,6 prosenttia.

Nokian osakkeen hinnasta suli 7,5 prosenttia edellispäivän päätöksen verrattuna, mutta halvimmillaan osake painui alle 25 euroon (148,64 mk). Päivän viimeiset kaupat tehtiin 40 senttiä päälle 25 euron. Soneran alamäki jatkui pahimmillaan päälle 10 prosentin vauhdilla ja osakkeen hinta kävi alimmillaan 11,10 eurossa eli 66 markassa. Se on jo lähellä tasoa, jolla kaupankäynti Soneralla alkoi marraskuussa 1998. Ensimmäisen kauppapäivänä Soneran hinta nousi korkeimmillaan 64,60 markkaan eli 10,86 euroon. Loppumetreillä Sonerankin tilanne korjaantui ja viimeiset kaupat tehtiin 11,77 eurolla.

Nokiaa painoi jälleen teknologiaosakkeiden yleinen alamäki. Lisälastina oli markkinoilla liikkuneet huhut, että yhtiö antaisi tulosvaroituksen. Nokiasta markkinahuhuja ei kommentoida. Nokian Ja Soneran alamäki vain vahvistui, kun kaupankäynti New Yorkissa kääntyi selvään laskuun. Helsingissä kaupankäynnin loppuhetkillä pahin alamäki taittui.

Jyrkässä alamäessä oli myös ohjelmistoyhtiö Proha, joka antoi viime vuoden tulostietojen lisäksi arvion tulevasta. Kasvuarvion pudottaminen vei osakkeen päälle 20 prosentin laskuun. Sen sijaan suodattimia ja venttiilejä valmistavan Laroxin tulostiedot tyydyttivät markkinoita ja osakkeen hinta kallistui päälle 16 prosenttia. Tällä se kiilasi päivän nousijoiden kärkeen.

Päätoimialoista yksikään ei päässyt plussalle. Hex-yleisindeksi kolkuttelee viime aikojen laskun jälkeen jälleen 8000 pisteen rajaa. Torstaina jäätiin 204,26 pistettä rajan päälle.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.