Mainos

Pörssikatsaus: Pörssi jatkoi vaisusti

Kaupankäynti vuoden ensimmäisenä pörssipäivänä jatkui vaisuissa tunnelmissa Helsingin pörssissä.

Pörssipäivä alkoi kuitenkin myönteisesti Sampo-Leonialle, jonka osake vahvistui ensimmäisenä päivänään yli neljä prosenttia. Kello 13.45 aikaan keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi oli toipunut aamuisesta prosentin alamäestää 0,75 prosenttia plussalle pistelukuun 13131. Portfolioindeksi, jossa Nokian osakkeen painoarvo on rajattu kymmeneen prosenttiin, näytti 0,1 prosentin plussaa. Pörssiveturi Nokian osakkeella tehtiin kauppaa 48 eurolla, mikä on puoli euroa perjantaista kalliimpi. Soneran hinta pysyi ennallaan 19,30 eurossa.

Virallisesti yhteisen taipaleensa aloittanut pankki- ja vakuutuskonserni Sampo-Leonia kiinnosti sijoittajia ja osaketta vaihdettiin vilkkaasti. Osakkeen hinta kohosi 2,5 euroa eli yli neljä prosenttia 60 euroon.

Eniten nousseiden osakkeiden listan miehittivät teknologiayhtiöt sekä Raisio, jonka osake oli kohonnut yli 11 prosenttia 2,18 euroon. Pörssin kokonaisvaihtoa oli koossa 175 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.