Mainos

Pörssikatsaus: Pörssi yhä nousussa

Helsingin pörssi pysyi iltapäivällä edelleen selvässä nousussa. Kello 12.30 maissa Hex-indeksi liikkui 3,2 prosenttia plussalla 6035 pisteen tuntumassa.

Hexin nousu kertyi pääasiassa Nokiasta, mutta myös Nokia-rajoitettu portfolioindeksi oli 1,2 prosenttia plussalla. Nokian kurssi oli parantunut perjantaista yli 5 prosenttia 17,80 euroon. Sen vanavedessä nousijoitten listalle kipusi tukku muita teknologiayhtiöitä, mm. SSH Communications, Stonesoft, F-Secure ja PMJ Automec.

Sonerankin kurssi nousi nelisen prosenttia. Metsäomaisuuden yhtiöittämisestä kertoneen M-Realin kurssi ponkaisi yli 10 prosenttia ylöspäin 5,70 euroon. Keskimäärin metsäyhtiöiden kurssit olivat hitusen eli noin 0,2 prosenttia miinuksella.

Muista keskeisistä toimialoista metalliyhtiöt olivat noin prosentin nousussa, rahoitussektori puolen prosentin laskussa. Vaihtoa oli alkuiltapäivästä koossa 165 miljoonaa euroa.

(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.