Mainos

Pörssikatsaus

Helsingin pörssi avautui tänään kutakuinkin eilisellä tasolla. Kaupankäynnin alkuhetkillä keskimääräistä kurssikehitystä mittaava Hex-indeksi oli pudonnut 0,01 prosenttia 7838,00 pisteeseen. Hexiä painoi alaspäin Nokian lievä halpeneminen. Portfolioindeksi, jossa Nokian painoarvo on rajoitettu, oli 0,11 prosentin nousussa. Nokian osakkeesta maksettiin aamulla 86,10 euroa eli 0,09 euroa eilistä päätöskurssia vähemmän.

Eilen liki viidenneksen arvostaan menettänyt Raisio oli edelleen laskussa. Yhtiön osake halpeni aamulla 0,31 euroa 7,05 euroon. Metsäosakkeet sen sijaan jatkoivat nousua. UPM-Kymmene kallistui 0,45 eurolla 35,05 euroon ja Stora Enso 0,05 eurolla 13,85 euroon. Keskimäärin toimiala oli aamulla 0,71 prosentin nousussa. Pankki- ja rahoitussektori sen sijaan oli 0,51 prosentin alamäessä.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.