Mainos

Pörssikatsaus

Helsingin pörssi avautui tänään nollalukemissa. Hex-indeksi liikkui muutaman pisteen säteellä eilisen päätösluvusta, ja oli 0,04 prosentin laskulla pisteluvussa 12 800.

Menoa johdatteli Nokia, joka jatkoi rauhallista lipumistaan alamäkeen. Pörssin mahtiosake oli halventunut 1,15 euroa 161,5 euroon. Sonera taas sai vauhtia New Yorkista ja vahvistui 1,2 euroa 52,5 euroon.

Aamun kolmanneksi vaihdetuimmaksi osakkeeksi pamahti Amer, jonka A-osakkeella tehtiin isoja kauppoja 17 euron hintaan. Markkinoilla oli yleisesti odotettu rauhallista pörssipäivää, kun sijoittajien ajatukset ovat iltapäivällä julkistettavissa Yhdysvaltojen talousluvuissa ja vuoden lopun pyhäpäivissä.

Monet pienet teknologiayhtiöt olivat kovassa nousussa, mutta perinteiset toimialat olivat heikentyneet. Metalliosakkeet olivat 0,3, metsäosakkeet 0,6 ja pankkiosakkeet 1,6 prosenttia laskussa. Laskuaan jatkoi myös Raisio, jonka K-osaketta maailmalta kantautuneet uutiset riepottelivat edelleen 5,2 prosenttia alaspäin. (STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.