Mainos

Pörssikatsaus

Nokian hiipuminen illansuussa painoi Helsingin pörssin niukasti miinukselle torstaina. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi heikkeni 0,05 prosenttia pistelukuun 7988,20. Painorajoitettu portfolio-indeksi sitä vastoin kohosi 0,45 prosenttia, kun etenkin metsäosakkeet kirivät ylöspäin. Vaihtoa kertyi yli 440 miljoonaa euroa. Vielä iltapäivällä pörssiveturi Nokialla tehtiin kauppaa yli 90 euron hintaan.

talousgrafiikka

Vaisu avaus New Yorkissa kuitenkin karsi nousun pois Nokian kurssista ja osake päätyi 89,10 euroon eli 37 alle keskiviikon päätöshinnan. Metsäsektori vahvistui pörssin toimialoista eniten, kaikkiaan 1,38 prosenttia. Nousun takana oli ennen muuta Stora Enso, jonka A-osake kohosi 4 ja R-osake 2,4 prosenttia. Metalliosakkeet sinnittelivät niukasti plussan puolelle, mutta pankkiosakkeet painuivat 0,45 prosenttia.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.