Mainos

Pörssin lasku laantui

Osakekurssien jyrkin lasku laantui Helsingin pörssissä keskiviikkona iltaa kohti, kun New Yorkin pörssi avautui edelleen pienessä nousussa. Sijoittajia innosti ostoksille mm. Goldman Sachsin arvostettu pääanalyytikko Abby Joseph Cohen, joka sanoi lisäävänsä amerikkalaisosakkeiden painoa omassa mallisalkussaan 65:stä 70 prosenttiin.

Helsingissä Nokia oli päivällä enimmillään melkein seitsemän prosentin laskussa, mutta 28,03 euron päätöskurssi oli enää vajaat kolme prosenttia tiistaita alempana. Nokian kurssi lähti alaspäin, kun luokituslaitos Lehman Brothers laski Nokian osakkeen tavoitehintaa ja osakekohtaista tulosennustetta. Lisäksi markkinoilla liikkui jälleen huhuja Nokian tulosvaroituksesta. Nokian mukana myös Hex-indeksi jäi 1,87 prosenttia miinukselle 8871,51 pisteeseen. Sonera laski vain vajaan prosentin 13,60 euroon. Portfolioindeksi laski 0,5 prosenttia ja vaihtoa kertyi noin 864 miljoonaa euroa.

Nokian ohella myös muiden teknologiasektorin osakkeiden jyrkin lasku taittui iltaa kohti. Eniten laskeneiden joukossa olivat mm. noin 8 prosenttia halventunut Comptel ja viitisen prosenttia painunut Elcoteq. Vaihdetuimpien listalla nousussa olivat vain Sampo-Leonia ja Tietoenator. Hyvän tuloksen julkaisseen Finnairin kurssi koheni melkein viisi prosenttia 4,80 euroon. Keskeisistä toimialoista metsäyhtiöiden kurssit olivat keskimäärin 1,24 prosentin laskussa, metalliyhtiöt 0,23 prosenttia plussan puolella ja pankki- ja rahoitussektorin kurssit 0,74 prosentin nousussa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.