Mainos

Pörssipäivä: Helsinki laskussa Nokian johdolla

Helsingin pörssissä laskua johti viikon alkajaisiksi Nokia, jonka hinta halpeni melkein neljä prosenttia 27,43 euroon. Yhtiö julkistaa huomenna ennakkotietoja loppuvuoden tuloksestaan.

Hex-indeksi päätyi 2,82 prosenttia miinukselle 8491,10 pisteeseen. Nokian painoarvosta rajattu portfolioindeksi mittasi Helsingissä laskuksi 1,12 prosenttia. Kauppaa käytiin vaisusti, sillä vaihtoa kertyi päiväkaupan aikana vain noin 392 miljoonaa euroa.

Nousijoitten kärkeen ponkaisi Liinos, jonka kurssi parani yli 20 prosenttia norjalaisyhtiö Visman tekemän ostotarjouksen ansiosta. Muita nousijoita olivat mm. Honkarakenne, Talentum, Martela ja Finnlines. Metsäosakkeilla kauppaa käytiin pari prosenttia perjantaista halvemmalla. Eniten eli noin 6,5 prosenttia halpeni Metsä Tissuen osake.

Telesektorilla Nokian ohella myös TJ Group, Perlos ja Jippii olivat noin viiden prosentin laskussa. Soneran kurssi putosi yli kolme prosenttia 5,96 euroon. Muista keskeisistä toimialoista metalliyhtiöiden kurssit olivat myös hienoisessa laskussa, mutta pankki- ja rahoitussektori paransi melkein puolitoista prosenttia.
(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.