Mainos

Pörssipäivä: Loivaa laskua

Toimitusjohtajan vaihdos ja hallitusten jäsenten protestierot painoivat sijoitusyhtiö Norvestian osaketta tänään 9,5 prosentilla. Yhtiö oli päivän nopein laskija. Pörssin kaksi painavaa teleosaketta puolestaan vetivät Hex-yleisindeksin 1,3 prosentin laskuun. Hex aleni 227 pistettä 16 829 pisteeseen, kun Nokian osake tipahti 1,2 prosenttia 59,9 euroon. Sonera halpeni vielä selvemmin, 4,9 prosenttia 53,2 euroon.

Telejättien alamäkeä syvensivät Yhdysvaltojen odotettua suuremmat inflaatioluvut ja amerikkalaisten osakeindeksien lasku. Kesähelteet toivat päivän nopeimpien nousijoiden listalle harvoin nähtyjä nimiä. Kontram-yhtiöt pinkaisi 10 prosenttia ja Hartwall 7,7 prosenttia. Nopein nousija oli kuitenkin Raision K-osake 14,3 prosentilla.

Vaihdetuimpien osakkeiden joukossa Novo Group toipui hieman eilisen tulosvaroituksen aiheuttamasta romahduksesta. Yhtiön osake pinnisti 0,1 euroa ylöspäin 4,8 euroon. Osakevaihtoa päivältä kertyi yhteensä 440 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.