Mainos

Pörssipäivä: Nokia piristi myyntiä

Nokia vei Helsingin pörssiä omaan tahtiinsa, kun yhtiöstä kerrotut uutiset virkistivät markkinoita ja toivat puhtia Nokian osakkeeseen.

Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaavan Hex-indeksin päätöspisteet olivat 8262, jossa nousua maanantaista 5,6 prosenttia. Painorajoitettu portfolioindeksi koheni vajaat kolme prosenttia.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila paljasti myöhään eilen Las Vegasissa Comdex-messuilla, että maailman johtavat matkapuhelinvalmistajat ja operaattorit ovat hyväksyneet yhteisen normiston matkaviestinnän seuraavan sukupolven laitteisiin ja palveluihin. Niin ikään Nokian esittämä arvio Kiinan matkapuhelinmyynnin kehityksestä oli tervetullut uutinen markkinoille. Nokia arvioi, että tänä vuonna Kiinaan menee kaupaksi 160 miljoonaa matkapuhelinta eli 20 miljoonaa aiempaa arviota enemmän.

Päivän päätteeksi Nokian osakkeen hinta päättyi miltei kahdeksan prosenttia edellispäivää kalliimmaksi 26,49 euroon. Myös Sonera oli tiistaina hyvässä vedossa ja yhtiön osakkeen loppuhinnaksi kirjattiin 5,75 euroa, mikä on lähes 16 prosenttia maanantaista parempi. Koko telekommunikaatio- ja teknologiatoimiala vahvistui lähes kahdeksan prosenttia.

Metsätoimialan osakkeet vahvistuivat 2,6 prosenttia ja metalli- ja konepajaosakkeet 0,6 prosenttia. Pankki- ja rahoitustoimiala heikkeni prosentin. Vaihtoa kertyi päiväkaupan päätteeksi 856 miljoonaa euroa, jossa totutusti Nokian vaihto hallitsi suurinta osaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.