Mainos

Pörssipäivä: Viikko päättyi laskuun

Helsingin pörssissä viikko päättyi tänään pieneen laskuun. Nokia halpeni vajaan prosentin 15,80 euroon. Hex-indeksi laski 0,74 prosenttia 5897,28 pisteeseen, portfolioindeksi oli 0,68 prosentin laskussa ja vaihtoa kertyi päiväkaupan aikana noin 567 miljoonaa euroa.

Laskijoitten kärjessä oli Jippii, joka ilmoitti joutuvansa korjaamaan aiemmin tekemänsä tuloutusvirheen. Jippiin muutenkin pohjalukemissa matava osake halpeni melkein 12 prosenttia 0,30 euroon. Jippiitä myös vaihtui vilkkaasti, sillä sen osake oli vaihdetuimpien listalla kolmantena heti Nokian ja Stora Enson jälkeen.

Tulosvaroituksen antoi aamulla myös Talentum, mutta sen lasku oikeni iltaa kohti niin että 3,00 euron päätöskurssi oli lopulta vain hitusen entistä huonompi. Eniten laskeneiden listalle päätyivät Jippiin ohella mm. SSH Communications, TJ Group ja M-Real.

TeliaSonera oli vaihteeksi parin prosentin nousussa ja kallistui 3,50 euroon. Keskeisistä toimialoista metsäyhtiöiden kurssit olivat nyt keskimäärin pienessä, noin 0,4 prosentin laskussa. Metalliyhtiöiden kurssit pyörivät entisissä lukemissa, mutta pankki- ja rahoitussektorilla tultiin puolisentoista prosenttia alaspäin.

Vaihdetuimpien listalla Sampo halpeni vajaat kolme prosenttia 6,99 euroon. Eniten nousseiden listalla mediakonserni Sanoma-WSOY:n A-osake kallistui yli kahdeksan prosenttia 11,30 euroon ja kilpailija Alma Median 2-osake melkein seitsemän prosenttia 19,20 euroon, mutta kummallakaan ei tehty kuin muutama kauppa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.