Mainos

Posivan tytäryhtiö myy osaamistaan Fennovoimalle ydinjätteen loppusijoittamisessa

Posivan tytäryhtiö Posiva Solutions on sopinut toimittavansa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen asiantuntijaosaamista Fennovoimalle. Sopimus kattaa loppusijoituksen paikkavalintaan liittyviä palveluita.   

Posiva Solutions myy Fennovoimalle palvelua Hankikiven ydinvoimalaitoksen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen suunnittelemiseksi ja kehittämiseksi.

Sopimus kattaa pääasiassa loppusijoituslaitoksen paikanvalintaa ja sitä koskevaa asiantuntijaosaamista.  

Fennovoiman ydinjätteen loppusijoitusasia on ollut auki pitkään, sillä Posiva on ilmoittanut, että Fennovoiman jätteet eivät mahdu sen Onkaloon.

Posivan Onkaloon sijoitetaan aikanaan Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten käytetyt polttoaineet.  

– Posiva Solutionsin sopimus Fennovoiman kanssa ei siten vaikuta tähän, eikä sisällä Fennovoiman käytetyn ydinpolttoaineen sijoittamista Onkaloon, vahvistaa Posivan toimitusjohtaja Janne Mokka tiedotteessa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.