Mainos

Pouttu irtisanoo 15 työntekijää

Vähennyksiä perustellaan kustannustehokkuuden parantamisella.

Kannuslainen Pouttu irtisanoo 15 työntekijää. Yt-neuvottelut saatiin päätökseen tällä viikolla. Irtisanomiset koskevat Pouttu-konserniin kuuluvan Liha-Pouttu Oy:n työntekijöitä.

Yhtiö on ilmoittanut henkilöstön vähennystarpeeksi 20 henkilöä. Loput väen vähennykset toteutetaan erilaisin eläke-, opiskelu- ja työaikaratkaisuin.

Pouttu perustelee vähennyksiä kustannustehokkuuden parantamisella. Kilpailu liha-alalla on ollut ja tulee jatkossakin olemaan kovaa, sanoo Liha-Pouttu Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Pouttu.

Toinen lihavalmistaja, HK Ruokatalo ilmoitti eilen aloittavansa yt-neuvottelut Turun tehtaallaan.

Koko Pouttu-konsernin liikevaihto on noin 65 miljonaa euroa ja sillä on yhteensä 330 työntekijää. Liha-Pouttu työllistää noin 130 henkilöä. Yhtiö vastaa Pouttu-konsernin teuraseläinten hankinnasta, teurastuksesta ja lihanleikkuusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.