Mainos

Presidentin kansainvälistymispalkinnot jaettiin

Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto on myönnetty kotkalaiselle Finexille, kuopiolaiselle Junttanille ja oululaiselle NetHawkille.

Presidentti Tarja Halonen jakoi tänään Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinnot kolmelle yritykselle (arkistokuva).

Kotkalainen Finex, kuopiolainen Junttan ja oululainen NetHawk palkittiin vuoden 2001 Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinnolla. Palkituista Finex on kemianteollisuuden yhtiö, Junttan valmistaa paalutuskoneita ja NetHawk elektroniikan mittaus- ja testauslaitteita.

Presidentti Tarja Halonen jakoi palkinnot tänään Helsingissä.

Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto tunnettiin aiemmin vientipalkinnon nimellä, ja sitä on jaettu vuodesta 1967. Kolmen viime vuoden ajan myöntämisperusteissa on korostettu viennin lisäksi myös kokonaisvaltaista toimintaa kansainvälisessä ympäristössä, mikä näkyy myös palkinnon uudessa nimessä.
Ehdotukset palkinnonsaajiksi tekee Finpron hallitus kuultuaan Suomalaisen Työn Liittoa, ja palkinnot lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Palkituista yrityksistä Finex ja Junttan keräävät leijonanosan eli noin 90 prosenttia liikevaihdostaan viennistä. NetHawkilla taas on tytäryhtiöt Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Tänä vuonna ehdokkaita palkinnon saajiksi oli yhteensä 40. Ne edustivat laajasti eri toimialoja, eniten tarjolla oli kuitenkin metalli-, elektroniikka- sekä teva-teollisuuden yhtiöitä.

Maailmalle lähtijä tarvitsee tukea


Palkintojenjakotilaisuudessa puhunut Junttan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Heinonen huomautti, että maailmalle lähtö ja kansainvälistyminen on pienelle yritykselle aina riski. Siksi tukea tarvitaan niin kotijoukoilta kuin valtiovallaltakin. Samaa mieltä oli Finpron puheenjohtaja Antti Herlin, joka muistutti, että suomalaisten yritysten menestys maailmalla rakentuu kotimaisen toimintaympäristön varaan. Se edellyttää toimivaa yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä, sillä kansallinen hyvinvointi ja yritysten kansainvälistyminen kulkevat käsi kädessä.

-Tätä yhteistyötä edustaa myös Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto. Se on tunnustus paitsi onnistuneelle kansainvälistymiselle myös merkki hedelmällisestä kumppanuudesta, Herlin korosti.

Palkitut yritykset tulivat tänäkin vuonna tasaisesti eri puolilta Suomea. Junttanin Heinonen muistuttikin, että suurin osa Suomen teollisuusyrityksistä ja teollisista työpaikoista on muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

-Viestintäteknologian kehitys, talouden integraatio ja osaamisen arvostus tuotannontekijänä ovat vieneet Suomen lähelle suuria kansainvälisiä keskuksia ja markkinoita. Tämä on suuri mahdollisuus myös maakunnissa toimiville yrityksille ja sitä kautta koko Suomelle, Heinonen sanoi.

Hän kannusti erityisesti nuoria yrittäjän uralle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.