Mainos

Professori epäilee Fennovoiman toteutumista

Aalto-yliopiston professori Peter Lund epäilee Fennovoiman ydinvoimahankkeen toteutumista siihen liittyvien poliittisten ja taloudellisten riskien takia.

Poliittiset riskit voivat nostaa hänen mukaansa ydinvoiman hintaa entisestään.  

– Jos katsotaan pelkästään taloudellista puolta poliittisten riskien valossa, en pitäisi toteutumista todennäköisenä, teknillisen fysiikan professori Lund sanoo.  

Fennovoiman kotimaisten omistajien yhteenliittymä, Voimayhtiö SF kamppailee parasta aikaa uusien suomalaisten omistajien mukaantulosta. Hankkeella pitäisi olla selkeä kotimainen enemmistöomistus, jotta sen eteneminen on poliittisesti mahdollista. Neuvotteluita käydään myös vanhojen omistajien kanssa siitä, että ne kasvattaisivat omistusosuuttaan.  

Fennovoiman viestintäjohtajan Maira Kettusen mukaan sovittuna ei ole yhtä yksittäistä takarajaa, jolloin neuvotteluiden pitäisi olla valmiina. Yhtiö ei anna väliaikatietoja niiden etenemisestä.  

Lund huomauttaa, että EU:n ja Venäjän toisilleen asettamat pakotteet voivat vaikeuttaa esimerkiksi uraanin hankintaa. Fennovoimalla on kymmenvuotinen sopimus uraanin hankkimisesta Rosatomin tytäryhtiöltä Tveliltä.  

EU voisi asettaa esimerkiksi rajoituksen, jonka mukaan polttoaine on rikastettava lännessä.  

– Meitä sitoo Euratom-sopimus, jossa on yhdessä sovittu ydinpolttoaineen käytöstä.  

Suomessa on hänen mukaansa kuitenkin vallalla vahva, ydinvoiman lisärakentamista tukeva ideologia. Lund pitää siksi mahdollisena, että valtio voisi vielä jopa lähteä mukaan ydinvoimahankkeeseen osaomistajana samaan tapaan kuin Turun telakalle.  

– Ihmettelisin, miten hanke toteutuisi ilman valtion tukea. Muissakaan länsimaissa ydinvoima ei pärjää taloudellisesti puhtaalta pöydältä.  

Valtion enemmistöomisteista energiayhtiö Fortumia on useaan otteeseen veikkailtu Fennovoiman pelastajaksi. Yhtiön viestintäjohtaja Pauliina Vuosio kuitenkin kertoo, ettei asiaa ole edes harkittu.  

Lund ymmärtää Fortumin päätöksen, koska yhtiö on jo mukana Olkiluodon ydinvoimaloissa omien voimaloidensa lisäksi. Toisaalta hän ei pitäisi myöskään tavattomana, jos myöhemmin valtio-omistajan kanta pyörtäisi yhtiön päätöksen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.