Mainos

Professori: Olemme ylpeitä – tutkimus porskuttaa

Suomen talouden kuva ei ole aivan niin synkkä kuin voisi päivittäisestä uutisvirrasta päätellä.

Näin arvioi Vaasan yliopiston taloustieteen professori Hannu Piekkola, jonka mukaan tutkimus- ja kehitystoiminta porskuttaa yhä Suomessa ja vie taloutta eteenpäin.

– Olemme olleet hyvin ahkeria ja siitä voidaan olla ylpeitä, toteaa Piekkola.

Piekkolan mielestä on hyvä, että tutkimus ja tuotekehitys otetaan ensi vuonna investointina mukaan Suomen bkt-laskelmaan.

– Meidän kuvamme kilpailukyvystä vahvistuu, koska kaikissa pohjoismaissa tehdään tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Samalla Piekkola varoittaa jäämästä tutkimuksessakaan paikalleen. Pelkona on, että kun tuotanto siirtyy Aasiaan, tutkimus- ja tuotekehitystoiminta menevät perässä.

– Tarvitsemme uutta innovointia, organisaatio-osaamista, ict-osaamista ja myös markkinointiosaamista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.