Mainos

Puhelinyhtiö BlackBerryä ei myydäkään

Kanadalaista älypuhelinvalmistaja BlackBerryä ei myydäkään sijoittajille.

Yhtiö kertoi maanantaina, että myyntiaikeesta on luovuttu ja yhtiölle etsitään uutta toimitusjohtajaa. 

BlackBerryn suurimman omistajan Fairfaxin johtama sijoittajaryhmä tarjoutui syyskuussa ostamaan BlackBerryn 4,7 miljardilla dollarilla eli noin 3,5 miljardilla eurolla, jolloin yhtiö olisi vedetty pois pörssistä. 

Nyt BlackBerry aikoo sen sijaan kerätä sijoittajilta noin miljardin dollarin lisärahoituksen. 

BlackBerryn toimitusjohtaja Thorsten Heins olisi kaupan toteutuessa saanut yli 40 miljoonan euron palkkion. Nyt hän saa lähteä, ja väliaikaisena toimitusjohtajana aloittaa John Chen. 

BlackBerry on pärjännyt heikosti älypuhelinvalmistajien kisassa ja vähentänyt yli kolmanneksen työntekijöistään.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.