Mainos

Punta vahvistui kansanedustajan ampumisen myötä

Punnan arvo Aasian markkinoilla on vahvistunut brittikansanedustaja Jo Coxin surman jälkeen. Surman vuoksi kampanjointi EU-erosta vihellettiin poikki viikonloppuun saakka.

Veriteon ja sen seurausten uskotaan satavan Britannian EU:ssa pysymistä kannattavien laariin.

EU-eron eli brexitin kannatus on ollut viime viikkoina kasvussa, mikä on hermostuttanut markkinoita.

– Punnan nousu johtuu selvästi siitä, että murhenäytelmän uskotaan vahvistavan EU:ssa pysymistä kannattavien asemaa, australialaispankin valuuttastrategi Ray Attrill kertoo uutistoimisto Bloombergille.

Silminnäkijöiden mukaan kansanedustajan epäilty surmaaja olisi huutanut teon aikaan äärioikeistolaisen ja maahanmuuttovastaisen ryhmittymän nimeä. Britannia äänestää EU-jäsenyydestään ensi torstaina.

Ampumisen uskotaan heijastuneen myös kullan arvoon, joka puolestaan laski. Sijoittajat siirsivät varojaan turvalliseksi mielletyistä kohteista, kuten kullasta takaisin korkeamman tuoton kohteisiin.

Britannian häilyvä tulevaisuus EU:ssa on näkynyt myös Helsingin pörssissä, jonka yleisindeksi on laskenut viikossa vajaat viisi prosenttia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.