Mainos

Puolan teollisuusyritykset odottavat EU-jäsenyyttä

Puolan teollisuus odottaa malttamattomana EU-markkinoiden avautumista. Rakennusala uskoo rajojen avautumisen merkitsevän ulkomaisia investointeja ja samalla uusia tilauksia Puolassa.

Ulkomaalaisten yritysten eturintamassa Puolaan on saapunut suomalainen Rautaruukki, joka aloitti toimintansa Puolassa jo yhdeksän vuotta sitten. Yrityksen tuotanto on kasvanut koko ajan, ja nykyään Rautaruukki työllistää sesonkiaikana sata vuorotyöntyöntekijää.

-Ammattitaito on ollut alusta alkaen kohtuullisen hyvä, mutta infrastruktuuri ja palvelut olivat alussa kiven alla. Nyt on ihan toista. Kyllä tämä lähenee EU-kuntoa, summaa Rautaruukki Polskan toimitusjohtaja Olli Reima.

Puolassa järjestetään tänä viikonloppuna EU-kansanäänestys, jossa punnitaan maan jäsenyysaikeiden kannatus. Puolalaisista yrittäjistä 84 prosenttia kannattaa maan EU-jäsenyyttä, mutta vain runsaat 40 prosenttia uskoo jäsenyyden kohentavan oman yrityksen tilaa välittömästi. Rautaruukilla maan EU-jäsenyyttä odotetaan kuitenkin tyynesti.

-Ehkä suurin etu on siinä, että investointeja tulee enemmän: rakennetaan enemmän ja silloin päästään taas toimittamaan tavaraa uusiin investointikohteisiin, tiivistää Reima.

EU-jäsenyys tuo kuitenkin mukanaan myös suuria haasteita Puolan taloudelle. Jäsenyyden myötä kiristyvä kilpailu uhkaa tehottomia teollisuusyrityksiä. Ongelmana on myös maata kalvava suurtyöttömyys, jonka kuriin saaminen vaatii uusien työpaikkojen synnyttämistä etenkin palvelualoille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.