Mainos

Puun tuonti Venäjältä romahtanut

Venäjän osuus Suomen tuontipuusta oli viime vuonna neljä viidesosaa.

Puun tuonti Venäjältä on pudonnut arviolta puoleen Venäjän uusien tullimääräysten vuoksi. Metsäteollisuus ry:n johtaja Hannu Valtanen kertoi tänään, että tuonnin jumittuminen iskee kovimmin Kaakkois-Suomen metsäteollisuuteen.

Valtanen kuvasi tilannetta erittäin vakavaksi. Suomen metsäteollisuuden lisäksi tullimääräykset merkitsevät kuoliniskua myös venäläisille puun viejille.

Syynä tuonnin rajuun laskuun on se, että Venäjä on vaatinut kesäkuun alusta lähtien puun luokittelua läpimitan mukaan. Puiden lajitteluun ei ole rajalla käytännön mahdollisuutta. Jotkut tulliasemat soveltavat säännöksiä kuitenkin joustavammin kuin muut, Valtanen kertoi.

Suomen metsäteollisuus toi viime vuonna yli neljäsosan tarvitsemastaan puusta ulkomailta. Venäjän osuus tuontipuusta oli neljä viidesosaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.