Mainos

Rahastojen suosio kasvaa nopeasti

Rahastoihin sijoittaminen kiinnostaa suomalaisia aiempaa enemmän. Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin on virrannut tänä vuonna jo nyt enemmän rahaa kuin koko viime vuonna yhteensä.

Rahastoihin kirjattiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla uutta rahaa yli 22 miljardia markkaa, kun viime vuoden kertymä oli 18 miljardia markkaa. Pelkästään kesäkuussa rahastosijoittajien määrä kasvoi 31 000:lla. Kesän alkaminen ei hidastanut myöskään rahan virtaamista sijoitusrahastoihin, ja nettomerkintöjä kertyi kuukaudessa yli 3,1 miljardia markkaa.

Rahastosijoittajien suurta joukkoa ilahduttanee, että monien rahastojen arvo on kääntynyt jälleen nousuun myös kuukausitasolla. Esimerkiksi useimpien Suomeen sijoittavien osakerahastojen arvo oli kasvanut toukokuusta. Myös kotimaiset korkorahastot näyttivät plussaa edelliseen kuuhun verrattuna.

Kansainvälisesti sijoittavien rahastojen tuotto sen sijaan vaihteli selvästi. Useat korkorahastot olivat kuukausitasolla miinuksella, ja myös osakerahastoista löytyi halventuneita rahastoja. Poikkeuksia olivat lääketieteeseen kansainvälisesti sijoittavat osakerahastot, joiden arvo oli noussut kuukaudessa selvästi. Esimerkiksi Mandatumin Biotech-rahasto oli pulskistunut 35,8 prosenttia ja Carnegie Medicalin 16,2 prosenttia.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.