Mainos

Raisio vähentämässä 65 työpaikkaa

Raisio pyrkii ensi vuonna noin yhdeksän miljoonan euron säästöihin henkilöstövähennyksillään.

Elintarvike- ja rehukonserni Raisio uudistaa elintarvikeyksikkönsä ja aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiö on vähentämässä noin 65 työpaikkaa, ja yt-neuvottelut koskevat vakituisia ja tilapäisiä työntekijöitä. Kululeikkauksilla tavoitellaan ensi vuonna noin yhdeksän miljoonan euron säästöjä.

Yhtiö sanoo, että sen tuloskehitys on ollut epätyydyttävää ja kasvu suunniteltua hitaampaa.

Yt-neuvottelut alkavat elintarvikeyksikön hallinnossa, myynnissä, markkinoinnissa ja margariiniliiketoiminnassa. Neuvotteluja käydään konsernipalveluissa, ostoissa ja logistiikassa. Yt-neuvottelut koskevat myös tutkimus- ja kehitystoimintaa, joka järjestellään osaksi liiketoimintoja.

Raisio tavoittelee uudelleenjärjestelyllä yhdeksän miljoonan euron säästöjä vuonna 2007. Elintarvikeyksikön tulos oli viime vuonna tappiollinen. Konsernin pääkonttori on Raisiossa. Valtaosa työpaikoista karsitaan Raisiosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.