Mainos

Ramirentin tulos parani alkuvuonna

Konsernin kannattavuutta paransi viimevuotinen tanskalaisyhtiö Altiman integrointi.

Rakennuskoneita vuokraavan Ramirentin tulos parani selvästi alkuvuonna.

Koko konsernin tulos ennen veroja kasvoi 3,2 miljoonaan euroon. Viime vuoden tammi-maaliskuun vastaava tulos oli 0,4 miljoonasta euroa. Ramirentin liikevaihto kasvoi 26 prosenttia 61,2 miljoonasta eurosta 77,6 miljoonaan euroon.

Kannattavuuden parantumiseen vaikuttivat erityisesti liikevaihdon kasvu ja synergiset säästöt, jotka yhtiö sai integroidessaan tanskalaisyhtiö Altiman viime vuonna.

Ramirentin uutena toimitusjohtajana ensi vuoden alkupuolella aloittaa Kari Kallio. Nykyinen tomitusjohtaja Erkki Norvio jää samalla eläkkeelle. Kallio siirtyy Ramirentiin YIT Sverigen toimitusjohtajan paikalta. YIT-yhtymä ilmoitti nimittäneensä YIT Sverigen uudeksi toimitusjohtajaksi Leif S. Gustafssonin.

Ramirent kertoo, että viime vuonna integroidun Altiman vähemmistöosakkeiden lunastus päättyi vasta katsauskauden jälkeen, huhtikuun 2005 alussa. Yhtiö jatkoi laajentumistaan yritysostoilla toukokuun alussa, kun se osti pienehkön ruotsalaisen konevuokrausyrityksen Hyrgruppen Sverigen.

Ramirent arvioi liikevaihtonsa kasvavan vuonna 2005 edelliseen vuoteen verrattuna. Se uskoo rakentamisen markkinatilanteen paranevan Pohjoismaissa ja erityisesti Itä- ja Keski-Euroopan maissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.