Mainos

Ranskalaisyhtiö Alstomille jättisakot lahjonnasta Yhdysvalloissa

Ranskalainen teollisuusjätti Alstom joutuu maksamaan laajassa lahjusjutussa yli 770 miljoonan dollarin eli noin 630 miljoonan euron sakot, Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoi tänään.  

Alstom on tunnustanut lahjoneensa viranomaisia eri puolilla maailmaa saadakseen tuulivoima- ja kuljetusprojekteja valtioiden omistamilta yhtiöiltä.

Lahjuksia oli maksettu muun muassa Egyptissä, Indonesiassa, Saudi-Arabiassa ja Taiwanissa, ja niiden summa nousi yhteensä yli 75 miljoonaan dollariin.

Alstomin lahjusten avulla tavoittelemien projektien arvo oli syyttäjien mukaan noin neljä miljardia dollaria.  

Yhdysvaltain varaoikeusministerin James Colen mukaan Alstomin lahjusjuttu oli poikkeuksellinen sekä laajuutensa, häikäilemättömyytensä että maailmanlaajuisten vaikutusten vuoksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.