Mainos

Raportti: Suomesta katoaa 200 000 työpaikkaa

Konsulttiselvitys varoittaa, että Suomesta katoaa vuoteen 2020 mennessä noin 200 000 nykymuotoista työpaikkaa. Puolet näistä häviää teollisuudesta.

Arvioita Suomen tulevaisuudesta on esitetty viime aikoina useita. Tänään happamia marjoja syötti konsulttiyhtiö McKinsey. Yhtiön tulevaisuusarvion mukaan Suomesta katoaa reilussa kymmenessä vuodessa liki 200 000 nykymuotoista työpaikkaa joko tuotannon tehostamisen takia tai työn siirtyessä halvempiin maihin. Globalisaatio lyö kovimmin teollisuutta.

- On oletettu, että kehitys, joka on jo alkanut esimerkiksi teknoteolllisuudessa, työpaikkoja siirtyminen Aasiaan markkinoiden ja kustannusten perään, tulee jatkumaan myös muilla teollisuuden aloilla, perusteollisuudessa, jossa investointisyklit on pitempiä, Antti Pitkänen McKinsey & Companysta kertoo.

Teollisuudesta katoaa raportin mukaan noin joka viides työpaikka. Arvio sai ristiriitaisen vastaanoton.

- Niin, no pahimmissa skenaarioissa voi olla. Se on suuri luku, koska 100 000 olisi pois tämän hetken 450 000:sta. Mutta itse uskon, että kun Suomessa tartutaan toimenpiteisiin määrätietoisesti, niin tätä lukua pystytään merkittävästi pienentämään, toimitusjohtaja Matti Alahuhta Kone-yhtiöstä kertoo.

Raportin mukaan Suomeen tarvitaankin vuoteen 2020 mennessä lähes 300 000 uutta työpaikkaa katoavien tilalle. Eniten työpaikkoja voisi syntyä palvelualoille ja liike-elämän palveluihin. Teollisuuteen raportti ennustaa vain 20 000 - 30 000 uutta työpaikkaa.

- Jotta tämä kova muutos on mahdollista ihmisten kannalta, niin tarvitaan monitaitoisuutta, ja yritysten pitää tulevaisuudessa panostaa yritystensä ammattitaidon kehittämiseen ihan eri tavalla kuin tänä päivänä. Ja ylimalkaan ihmisten ammattitaitoa pitää nostaa, SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen painottaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.