Mainos

Rautakirja vahvistaa asemiaan Baltiassa

Rautakirja on ostanut enemmistön Latvian neljän suuren kustantajan jakeluyhtiöstä Press Agency Santasta.

Uudelleenjärjestelyjen jälkeen Rautakirja omistaa yhtiöstä enemmistön, 52 prosenttia. Kustannusyhtiöt Diena, Preses Nams, Zurnals Santa ja Petits Publishing House ovat osakkaina 12 prosentin osuuksin.

Santan markkinaosuus Latvian yli 200 miljoonan markan irtonumeromarkkinoista on toimialajohtaja Markus Miettisen mukaan runsas puolet.

Kaikkiaan Latviassa on 2500 lehtiä myyvää myyntipistettä, joista 70 prosenttia on Riiassa ja sen ympäristössä.
Uuden yhtiön ensimmäisen vuoden myynniksi Miettinen arvioi 75 miljoonaa markkaa. Yhtiöllä on 40 työntekijää.

Rautakirja on jo parin vuoden ajan toiminut lehtijakelutoiminnassa myös Virossa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.