Mainos

Rehnin ajama rangaistusautomaatti hirvittää monia

Talouskomissaari Olli Rehnin ajamat rangaistukset tuhlaavaisille EU-maille ovat herättäneet jo etukäteen runsaasti vastustusta useassa unionimaassa.

Rehn esittää tänään Brysselissä automaattista sakotusjärjestelmää EU:n taloussääntöjä rikkoville euromaille. Mikäli valtio rikkoo kolmen prosentin alijäämärajaa, joutuisi se automaattisesti maksamaan pakollisen sakon. Sakon suuruus olisi 0,2 prosenttia bruttokansantuotteen arvosta. Suomen tapauksessa sakon suuruus olisi 350 miljoonaa euroa.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander sanoo, että vastustusta herättää erityisesti se, että kyseessä on niin sanottu rangaistusautomaatti.

- Kun kyseessä on automaatti, ei maille jää minkäänlaista sijaa poliittiselle suhmuroinnille, Kiander pohtii.

Saksa tukee Rehnin ajamaa tiukkaa linjaa, mutta esimerkiksi Italia ja Ranska vastustavat sitä jyrkästi.

- Ranskan kohdalla vastustus on ymmärrettävää, koska maan oma alijäämä on tällä hetkellä yhdeksän prosenttia bruttokansantuotteesta. Italia puolestaan vastustaa esitystä siksi, että siihen kuuluu 60 prosentin velkakriteeri, ja Italian velka on yli 100 prosenttia, Kiander muistuttaa.

Kiander arvio, että Olli Rehnillä onkin edessään todellinen haaste, mikäli hän haluaa saada lakipaketin Brysselissä läpi.

-Rehn yrittää tehdä parhaansa ja Saksa tukee häntä, mutta en ole ihan varma, riittääkö kannatus.

Katso Jaakko Kianderin haastattelu: (Huomenta Suomi 29.9.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.