Mainos

Reino & Aino Kotikenkä avasi uuden ompelimon Vesannolla

Reino-tossuja tehdään nyt myös Vesannolla. Yrityksellä on entuudestaan ompelimot Pälkäneellä ja Lieksassa.

Ompelimon saaminen 2400 asukkaan Vesannolle edellytti kunnalta nopeaa päätöksentekoa ja rahaa. Savolaiskunta investoi miljoona euroa teollisuushallin rakentamiseen ja ompelimon henkilökunnan kouluttamiseen.

- Näimme tämän mahdollisuutena, meillä on osaavaa työvoimaa. En oikein voinyt nähdä sellaista mahdollisuutta, että me emme olisi lähteneet tähän mukaan, sanoo kunnanjohtaja Pasi Lievonen

Eurojen isäksi ompelimon sijoittumisen Vesannolle ratkaisi osaavan ja motivoituneen henkilökunnan löytyminen alalta, joka uhkaa hävitä Suomesta.

- Se on ollut suuri ongelma. Yksittäisiä työntekijöitä on helppo saada, mutta tällaiseen ompelimoonkin tarvitaan 20-30 henkilöä, sanoo yrittäjä Arto Huhtinen Reino & Aino Kotikenkä Oy:stä.

Vesannolla uskotaan, että pieniin kuntiin voidaan luoda uusia työpaikkoja vain, jos heikkouksien sijaan muistetaan vahvuudet, kuten edulliset tuotantotilat ja -kustannukset. Jouluun mennessä Ompelimo Reinon on määrä työllistää 30 työntekijää ja valmistaa tuhat paria tossuja päivässä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.