Mainos

Roskapankkisuunnitelma läpi USA:n senaatissa

Yhdysvaltain senaatin päätös hyväksyä roskapankki on lisännyt painetta edustajainhuoneessa, jonka päätöksestä riippuu kriisipaketin kohtalo. Edustajainhuoneen odotetaan äänestävän paketista aikaisintaan huomenna, sillä sen läpimeno halutaan varmistaa niin hyvin kuin on mahdollista.

Edustajainhuone kaatoi edellisen roskapankkiesityksen maanantaina, mistä seurasi sekasorto maailman rahoitusmarkkinoilla.

Senaatti hyväksyi uuden 700 miljardin dollarin kriisipaketin selvin äänin 74-25 viime yönä Suomen aikaa. Edustajainhuone on kuitenkin kovempi pala, sillä kansanedustajat joutuvat äänestämään epäsuositusta paketista vaalipaineissa.

Presidentti George W. Bush arvioi, että äänestys edustajainhuoneessa olisi mahdollinen perjantaina. Edustajainhuoneen demokraattiryhmän johtaja Steny Hoyer ilmoitti kuitenkin, ettei hän vie asiaa äänestykseen ennen kuin läpimeno on varma.

Yhdysvaltain hallitus sokeroi uuden esityksen useilla myönnytyksillä, joiden toivotaan edistävän paketin läpimenoa edustajainhuoneessa. Myös tällä viikolla koettu sekasorto tekee paketin hylkäämisen vaikeammaksi edustajainhuoneelle.

Uuteen pakettiin on liitetty roskapankin perustamisen ohella muun muassa verohelpotuksia yrityksille, minkä toivotaan houkuttelevan maanantaina esitystä vastaan äänestäneitä republikaaneja muuttamaan mieltään. Toinen muutos on talletussuojan nostaminen 250 000 dollariin 100 000 dollarista.

Varovaisia kommentteja

Senaatin äänestystulos kirvoitti varovaisia kommentteja Euroopassa. Muun muassa EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso sanoi, että päätös on askel oikeaan suuntaan.

Myös Suomessa ekonomistit tähdensivät, että ensin pitää odottaa edustajainhuoneen päätös. Jos kriisipaketti menee läpi, rahoitusmarkkinoiden epävarmuus helpottaa, mutta luottamuksen palautumiseen voi mennä kuukausia.

- Roskapankki ei vielä ratkaise Yhdysvaltain reaalitalouden ongelmia, vaikka sillä pelastetaankin pankit, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander huomautti.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikön Pasi Sorjosen mukaan markkinat päättävät, ovatko toimet riittäviä ja uskottavia. Senaatin äänestystulos viittaa siihen, että viesti kriisipaketin tarpeellisuudesta on mennyt perille, Sorjonen arvioi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.