Mainos

Ruokakeskon pääluottamusmies: Leikkausten määrä kuulostaa ylilyönniltä

Ruokakeskon pääluottamusmies Esa Lehtonen ei usko Keskon yt-neuvottelujen pohjaavan millään tavalla taloudellisiin perusteisiin.

Kesko-konserni ilmoitti tänään aloittavansa yt-neuvottelut 370 henkilötyövuoden vähentämiseksi.

– Tuntuu, että nyt ratsastetaan maailmanlaajuisella tilanteella. En näe, että Keskolla irtisanomisten takana olisivat talouden luvut, ihmettelee luottamusmies Esa Lehtonen.

Lehtonen ei vielä osaa sanoa sen tarkemmin irtisanottavien määrästä esimerkiksi Ruokakeskon osalta.

– En tiedä sen tarkemmin mitään tässä vaiheessa. Ruokakeskon osalta myynti ei ainakaan ole hidastunut missään vaiheessa. Päinvastoin joka kuukausi myyntiluvut ovat vain parantuneet, ja näitähän on ilmoitettu julkisuuteenkin, Lehtonen sanoo.

Täysin puun takaa ilmoitus yt-neuvottelujen alkamisesta ei kuitenkaan tullut. Pääjohtaja oli aikoinaan sanonut, että 100 miljoonaa pitää säästää.

– Siitä alettiin jo silloin tehdä jotakin johtopäätöksiä. Sinänsä ilmoitus tuli yllätyksenä, koska myyntiä on kuitenkin koko ajan tullut lisää. En olisi uskonut, että näin rajuihin leikkauksiin mennään. Yli kymmenen prosenttia henkilöstövähennyksiä kuulostaa melkoiselta ylilyönniltä.

(MTV3)

Katso Saara Rantasen juttu (Seitsemän uutiset 24.9.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.