Mainos

Ruotsi myi Vin&Spritin ranskalaisyhtiölle

Ranskalainen alkoholijätti Pernod Ricard on voittanut tarjouskilpailun Ruotsin valtion alkoholiyhtiöstä Vin&Spritistä. Kauppasumma nousi 55 miljardiin kruunuun eli 5,6 miljardiin euroon. Ruotsin hallitusta miellytti hyvän hinnan lisäksi se että Vin&Spritin tuotanto pysyy Ruotsissa. Kauppasumman Ruotsin hallitus aikoo käyttää valtionvelan lyhentämiseen.

- Pernod Ricardin tarjoama hinta oli selvästi muita parempi. Lisäksi Vin&Spritin tuotanto ja pääkonttori pysyy Ruotsissa. Absolut Vodkaa tullaan tekemään edelleenkin skånelaisesta syysviljasta, rahoitusmarkkinaministeri Mats Odell perusteli myyntiä.

- On ollut ristiriistaista, että valtio harjoittaa pidättyväistä alkoholipolitiikkaa ja samalla omistaa suuren kansainvälisen alkoholiyhtiön. Tämä on yksi syy Vin&Spritin myyntiin, Odell totesi. Kun Odellilta kysyttiin, eikö ole hölmöä myydä menestyksellinen ja valtiolle suuria tuloja tuova yhtiö, Odell vastasi, että tämä on hyvä kauppa myös Ruotsin kansantaloudelle.

- Kun lyhennämme valtion velkaa 55 miljardilla kruunulla, valtion korkomenot vähenevät yli kahdella miljardilla kruunulla vuodessa, Odell ynnäili.

Pernod Ricardin toimitusjohtaja Pierre Pringuet vakuutti, että Vin&Spritin tuotanto ja pääkonttori pysyy Ruotsissa. Se kuuluu Pernod Ricardin yrityskulttuuriin.

Punssi tehdään Suomessa

Vin&Spritin merkittävin tuotemerkki Absolut Vodka pääsee nyt nimekkääseen talliin. Pernod Ricardin tuotemerkkejä ovat muun muassa Chivas ja Ballantine-viskit, Havana Club-rommi, Beefeater-gini, Martell-konjakki ja kymmenet muut pienemmät alkoholimerkit.

Vin&Spritistä kilpaili myös bermudalainen Bacardi, yhdysvaltainen Fortune Brands ja ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö EQT, joka toimi yhdessä wallenbergien mahtisuvun sijoitusyhtiön Investorin kanssa.

Ruotsin valtio on omistanut Vin&Sprit-yhtiön vuodesta 1917. Sen merkittävin tuotemerkki Absolut Vodka tuotiin markkinoille 1976. Viime vuonna Vin&Sprit valmisti Absolut Vodkaa 96 miljoonaa litraa. Vin&Spritillä on tuotantoa myös Suomessa. Se osti 2001 Marlin vanhan likööritehtaan Turussa ja on siirtänyt sinne muun muassa ruotsalaisen punssin valmistamisen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.