Mainos

Ruotsilta takuut Saab-lainalle

Ruotsalaisen autonvalmistajan Saabin myynti urheiluautovalmistaja Koenigseggille on nytkähtänyt jälleen askeleen eteenpäin. Ruotsin valtio ilmoitti EU-komissiolle olevansa valmis takaamaan Saabin noin 400 miljoonan euron suuruisen lainan Euroopan investointipankilta.

EU-komissio tutkii nyt, ovatko Ruotsin valtion myöntämät takuut kilpailulainsäädännön mukaisia. Komission puoltava päätös on ehtona investointipankin lainan myöntämiselle. Komissio arvioi myös, onko yhtiö terve ja onko sillä riittävästi varallisuutta. Euroopan investointipankin on alustavasti määrä päättää lainasta vielä lokakuun aikana.

Ruotsin elinkeinoministeriön valtiosihteerin Jöran Hägglundin mukaan on komission tehtävä arvioida, voiko Saab saada lainaa. Ruotsin takuupäätös on hänen mukaansa kuitenkin osoitus siitä, että hallitus toivoo kauppojen toteutuvan.

Kaupan rahoituskysymykseen saatiin lisää valoa syyskuussa, kun kiinalainen Beijing Automotive Industry (BAIC) solmi esisopimuksen Koenigseggin vähemmistöosakkuudesta.

(MTV3 - STT - TT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.