Mainos

Ruukki, Rautaruukki vai Ruukki Group - tämä sotku on ohi

Rautaruukki ja Ruukki Group ovat sopineet nimikiistansa ja Ruukki Group vaihtaa nimensä, Rautaruukki Oyj tiedotti pörssitiedotteellaan.

Sopimukseen sisältyy kuuden kuukauden siirtymäjakso, jonka aikana Ruukki Group muuttaa pörssiyhtiön ja kaikkien tytäryhtiöidensä nimet.

Sopimuksen mukaan Ruukki Group luovuttaa kaikki hallussaan olevat Ruukki-tavaramerkit ja Ruukki-nimeen liittyvät oikeutensa Ruukille.

Sen jälkeen osapuolet luopuvat toisiaan vastaan nostamistaan kanteista. Rautaruukki maksaa Ruukki Groupille oikeuksista korvauksen, jota ei tiedotteessan paljasteta.

Rautaruukki on käyttänyt Ruukki-nimeä 1970-luvulta lähtien useissa tuotteissa ja tuoteryhmissä. Rautaruukin Ruukki-tavaramerkkirekisteröinti tai hakemus rekisteröinniksi on voimassa kaikkiaan 95 maassa. Lisäksi konsernin tytäryhtiöiden nimet eri maissa on rekisteröity Ruukki-alkuisina.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.