Mainos

Ryanair aloittaa halpalennot Tampereelta Tukholmaan

Halpalentoyhtiö Ryanair alkaa huhtikuussa liikennöidä Tampereen ja Tukholman välillä. Yhtiön suunnitelmissa on laajentaa liikennöintiä myös muualle Suomeen.

Euroopan johtava halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa huhtikuussa liikennöinnin Suomeen. Ensimmäinen lentoreitti avataan Tampereen ja Tukholman välille.

-Tavoitteenamme on aloittaa myöhemmin tänä vuonna reittilennot Tampereelta Lontooseen ja mahdollisesti myös Keski-Eurooppaan. Lisäksi neuvottelemme lennoista muuallekin Suomeen, esimerkiksi Helsinkiin ja Turkuun, kertoi johtaja Sean Coyle Ryanairista tänään Tampereella.

Tampereen ja Tukholman väliset lennot alkavat 4. huhtikuuta. Yhtiön Boeing-koneet lentävät reitin kahdesti päivässä Tampere-Pirkkalan lentoasemalta Skavstan lentokentälle, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Tukholman keskustasta. Lentolipun hinta yhteen suuntaan on 49, 99 euroa.

Coylen mukaan Ryanairin halvat lipunhinnat perustuvat muun muassa siihen, että yhtiö ei lennä päälentokentille, kuten Tukholmassa Arlandaan, vaan käyttää syrjäisempiä kenttiä. Lisäksi lentolippuja myydään vain Internetin välityksellä. -Lennoillamme ei ole numeroituja paikkalippuja, vaan matkustaja voi valita paikan koneesta vapaasti. Lennoilla ei myöskään tarjoilla ilmaisia aterioita eikä juomia, Coyle selvittää.
Ryanair myy lippuja point to point -periaatteella eli esimerkiksi Tukholmasta muualle Eurooppaan mielivä matkustaja joutuu ostamaan jokaiselle etapille oman lipun. Coylen mukaan Ryanairin matkustajista noin 30 prosenttia on liikematkalaisia ja loput tavallisia matkailijoita. Coylen mukaan Ryanair ei aio laajentaa lentotoimintaansa ainakaan lähiaikoina Venäjälle. -Ensin ovat vuorossa Viro ja muut tulevat uudet EU-maat, Coyle linjasi yhtiön reittisuunnitelmia.

(STT)

(Talousuutiset 28.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.