Mainos

S-ryhmä teki ennätystuloksen

S-ryhmä teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Tulos ennen satunnaiseriä nousi 321 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin S-ryhmän tulos oli 283 miljoonaa euroa.

Asiakasomistajille maksettiin Bonusta 167 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuoteen yli neljännes. Asiakasomistajien määrä lisääntyi vuoden aikana yli 282 000 uudella jäsenellä. Vuoden lopussa kokonaisjäsenmäärä oli yhteensä 1 468 572.

SOK:n pääjohtajan Kari Neilimon mukaan hyviin kasvulukuihin ovat vaikuttaneet useat seikat. - Vähittäismyynnin voimakas kasvu johtui suurelta osin HOK-Elanto-fuusion mukanaan tuomasta myynnin lisäyksestä. Myös muut osuuskaupat ovat menestyneet hyvin omilla toimialueillaan ja kaikki SOK:n liiketoiminta-alueet tekivät positiivisen tuloksen, kertoo Neilimo.

- Asiakasomistajien määrän kasvu on ollut yksi menestystekijämme. Asiakasomistajat ovat lisäksi keskittäneet entistä enemmän hankintojaan S-ryhmän ketjuyksiköihin ja osoittaneet näin luottamustaan S-ryhmän toimintaa kohtaan yhä tiukentuneessa kilpailutilanteessa, Neilimo toteaa.

- Alkanut vuosi 2005 asettaa S-ryhmälle suuret haasteet kiristyvässä kilpailussa. Tuskin yllämme tänä vuonna yhtä hyvään tulokseen kuin viime vuonna, vaikka myyntimme tuleekin kasvamaan selvästi vuoden 2004 tasosta, Neilimo arvioi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.