Mainos

Saarioinen vähentämässä kymmeniä työpaikkoja: Johdollekin tulossa lähtöpasseja

Elintarvikeyhtiö Saarioinen ja Artekno-Saarioinen aloittavat yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa enintään 85 henkilön irtisanomiseen.

Ne koskevat yhtiöiden koko henkilöstöä. Irtisanottavista 45 olisi työntekijöitä, loput toimihenkilöitä, ylempiä toimihenkilöitä ja johtoa, Saarioinen kertoo tiedotteessaan.  

Saarioisten palveluksessa oli viime vuonna keskimäärin 1340 henkilöä. Saarioisilla on tehtaita Kangasalla, Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Virossa. 

Yhtiön mukaan kannattavuuden parantaminen on tarpeen, koska tälle vuodelle asetetuista tavoitteista ollaan merkittävästi jäljessä.

Saarioinen tavoittelee toiminnan tehostamisella noin 8,5 miljoonan euron säästöjä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.