Mainos

SAK tyrmistyi Itellan suunnitelmista

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen on tyrmistynyt Itellan aikeista vähentää 1 200 henkilöä.

– Nokian ja Puolustusvoimien yt:t ovat suurimmat, jotka muistan. Itella tulee äkkiseltään muisteltuna heti kolmantena, Tukiainen totesi MTV Uutisille.

Nokia irtisanoi Suomessa 3 700 työntekijää vuonna 2012. Samana vuonna Puolustusoimat irtisanoi 1 200.

Muita ratkaisuja 

Itella arvioi tänään iltapäivällä tiedotteessaan, että irtisanominen uhkaa jopa 800 vakituista työntekijää.

Irtisanomisten sijaan väkeä voi aina vähentää eläköitymisten ja luonnollisten työpaikan vaihdosten kautta.

– Se tietysti edellyttää ennakoivaa henkilöstöpolitiikkaa, mutta Itellan kokoisesta yrityksestä voisi olettaa löytyvän kykyä sellaiseen, Tukiainen huomautti.

Tukiaisen mukaan kaavaillut, yhdellä kertaa toteutettavat henkilöstövähennykset heikentäisivät Itellan kykyä hoitaa postitoimintaa lain edellyttämällä tavalla.

Synkät näkymät

Tukiainen ennustaa kevään olevan työttömyyden ja irtisanomisten suhteen synkkää aikaa. 

–Vaikka talous näyttää pikkuhiljaa elpyvän Euroopassa, tilanne ei saman tien heijastu Suomeen.  Irtisanomiset voivat jopa kiihtyä jonkun verran.

Kesän jälkeen tilanne voi sen sijaan muuttua positiivisemmaksi. Tukiaisen mukaan palvelualoilla ovat tiedossa vaikeimmat ajat.

– Suomi on vientiveroinen maa. Kun vienti sakkaa, se näkyy välittömästi teollisuuden alalla. Palvelualoilla samat ongelmat näkyvät vasta myöhemmin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.