Mainos

Saksa alentanee kasvuennustettaan

Saksan hallitus alentaa vuoden 2003 kasvuennustettaan kolmanneksella 1,0 prosenttiin, kertoi Die Welt -lehti.

Euroalueen suurimman maan hallituksen on odotettu alentavan aiempaa 1,5 prosentin ennustettaan. Tarkistuksen ennakoidaan sisältyvän vuosittaiseen talousraporttiin, jonka hallitus julkistaa tammikuun lopussa.

Liittokansleri Gerhard Schröderin hallitus on arvioinut kasvun olleen viime vuonna 0,5 prosenttia. Saksan tilastokeskuksen tilastoja viime vuoden bruttokansantuotteesta odotetaan ensi viikolla.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.