Mainos

Saksa: Itämeren kaasuputki ei turvallisuusuhka

Saksa ei pidä Venäjältä Saksaan suunniteltua vedenalaista kaasuputkea turvallisuusuhkana Itämeren alueelle.

Suomessa vieraillut Saksan puolustusministeri Franz Josef Jung katsoo, että kaasuputki ei ole välitön turvallisuuskysymys, vaan siihen liittyy ennemminkin ympäristö- ja talousnäkökohtia. Nord Stream -yhtiö suunnittelee Itämeren pohjaan eli Viipurista Saksan rannikolle kulkevaa putkilinjaa maakaasulle. Suunnitelmien mukaan kaasu voisi virrata Venäjältä Keski-Eurooppaan aikaisintaan vuonna 2011.

- Venäjän intressissä on jatkaa putkihanketta, koska se avaa taloudellisia mahdollisuuksia Eurooppaan, Jung sanoi tiedotustilaisuudessa Suomen puolustusministerin Jyri Häkämiehen (kok.) kanssa.

Jung oli Suomessa lyhyellä vierailulla, jonka aikana hän tapasi Häkämiehen lisäksi muun muassa eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok.) ja ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.).

Puolustusministereiden puheena olivat kaasuputken lisäksi muun muassa Georgian kriisi sekä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Häkämiehen mukaan on tärkeää, että EU pysyy Georgian kriisin suhteen yhtenäisenä. Molemmat ministerit toivoivat, että Georgia ja Venäjä noudattavat elokuussa solmittua kuusikohtaista tulitaukosopimusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.