Mainos

Saksa pudotti kasvuennustettaan

Saksan hallitus on leikannut tänään kasvuennustettaan. Valtiovarainministeri Hans Eichel kertoi, että Saksan talous kasvaa tänä vuonna vaivaiset 0,75 prosenttia, ja ensi vuonnakin kasvu jää 1,0-1,5 prosentin välille.

Voimassa olleiden virallisten kasvuennusteiden mukaan Saksan talouskasvu olisi ollut 2,0 prosenttia tänä vuonna ja 2,25 prosenttia ensi vuonna.

Yksityiset tutkimuslaitokset ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että Saksan tämän vuoden kasvu jää korkeintaan 1,0 prosenttiin.

Eichel vakuutti, ettei hidastuva talouskasvu saa hallitusta avaamaan kukkaroaan. Tiukka budjettilinja jatkuu, valtionvarainministeri julisti.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.