Mainos

Saksaa uhkaa jälleen maanlaajuinen lakko

Saksassa lakkouhat jatkuvat. Kun viime kuussa palkankorotuksen saanut metalliala rauhoittui, on vuorossa nyt rakennusala.

Tällä kertaa työtaisteluun aikovat osallistua Saksan rakennustyöläiset, sillä eilen päättyneet sovintoneuvottelut epäonnistuivat. Ammattiliitto IG Bau ja työnantajat eivät päässeet yksimielisyyteen palkankorotuksista.

Saksan rakennustyöläiset aikovat päättää huomenna lakkoon ryhtymisestä ja liiton mukaan pistelakot saattavat alkaa jo parin viikon kuluessa. IG Baulla on liki miljoona jäsentä.

Lakko olisi rakennustyöläisten ensimmäinen sodanjälkeisessä Saksassa.

Saksan ammattiliitot ovat lisänneet vaatimuksiaan sen jälkeen, kun metallialan ammattiliitto IG Metall sai neuvoteltua viime kuussa jäsenilleen 4 prosentin palkankorotuksen.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.