Mainos

Saksan inflaatio painui alas

Saksan inflaatio hidastui toukokuussa alimmalle tasolle 17 kuukauteen. Euroalueen talousmahdin maltillinen hintojen kohoaminen vaimentaa osaltaan koronnosto-odotuksia, joita on aiemmin kohdistettu Euroopan keskuspankkiin.

Saksan tilastolaitoksen tänään julkistamien lukujen mukaan hinnat nousivat vain 0,1 prosenttia edelliskuusta, mikä vuositasolla merkitsee 1,2 prosentin inflaatiota. Vielä huhtikuussa vuosittaiseksi inflaatioksi saatiin 1,6 prosenttia.

Euroopan komissio puolestaan varoitti tänään raportissaan, että Saksan talous kasvaa jatkossakin muita alueen maita hitaammin, ellei sen työmarkkinoilla toteuteta uudistuksia. Komission mielestä maan nykyisen hallituksen päätökset eivät ole lisänneet työmarkkinoiden joustavuutta, vaan pikemmin lisänneet rajoituksia. Raportissa ennustettiin Saksan talouskasvuksi kahta prosenttia, kun muille maille povattiin lähes 2,5 prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.